Viime päivät on ahdistanut kovin. Eilenkin oli niin kauhean kamala olo, ettei tiennyt miten olisi, tai mitä tekisi. Käsiä täristää ja henkeä ahdistaa, pakenen oloa kaikkeen ja en mihinkään, tarvitsen huomiota ja haluan olla yksin, haluan puhua mutta vihaan kaikkia.
Kolmen tunnin ajan istuin luentosalissa kuuntelemassa vaihdosta, mutta mitään ei tuntunut jäävän päähän. Tiedän vain, että paljon täytyy tietää ja tehdä. Ja paniikkihan siitäkin syntyy, sehän nyt on ilmiselvää. Haluaisin vain pysäyttää ajan, ja olla huolehtimatta kaikesta.
Kädet tuntuvat edelleen heikoilta, kirjoittaminenkin tuntuu hieman raskaalta, vaikka käytössäni onkin hyvin herkkä ja matalaprofiilinen näppäimistö. Kurkkua kuristaa, tekisi mieli itkeä muttei itketä. Haluaisin vain huutaa maailmalle, mutta en tiedä mitä huutaisin. En todellakaan tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti