Oikeesti.
Varmasti.
...niinhän? Kyllä. On vain vaikea uskoa sitä, vaikka sainkin varmistussähköpostin. Enemmän ja vähemmän tuttuja nimiä oli vastaanottajissa, eli hyvällä tuurilla pääsen kaverin kanssa samaan paikkaan.
Hetken aikaa olin ilman migreenin estolääkitystä, mutta kun tieto Japanista ja täten koko syyskuun kestäneen stressin laukeaminen aiheuti jäätävän migreenin muutaman päänsärkyisen päivän jälkeen, kärsivällisyys loppui ja lisäsin yhden pillerin aamupalaani. Olin pari päivää myös ilman Venlafaxiinia, joka sitten aiheutti pahoja rytmihäiriöitä (tai jotain sen suuntaista), huimausta ja pahaa oloa. Nyt kaikkia lääkkeitä on tarpeeksi ja olo on mitä parhain. Tai ainakin ihan ookoo.
"Mitäs nyt?"
"Hmm, taidan tässä jäädä tänne. Ei viitsi kauppakorkeaankaan lähteä, kun siellä ei ole mukava olla."
"No, mut enhän mä voi sit lähteä jos sä jäät tänne!"
Ja voih, sydämessä läikähti, en voi olla paha ihminen mikäli joku ajattelee, että ehkä en halua olla yksin. Ehkä muistaa, että olen kertonut, mitä mieltä olen yksin jäämisestä. Ehkä joku sittenkin tykkää mun seurasta!
Ja tulin siitä niin iloiseksi, että olisin voinut haljeta.
Oih!! Onnea kamusein :3 Nyt on jotain odotettavaa ainaskin.
VastaaPoistaJa hyvä että ne rytmihäiriöt oli vaan vierotusoireita eikä vakavempaa (:
Hihii, kiitos :3
VastaaPoista